Viime aikoina taas alottanut lukemaan ihan fysiisiä kirjoa ja sisko antoi mulle mukaan David Eddingsin Belgarionin tarun. Tämä viisiosainen kirjasarja on yksi niistä teoksista, joista monet fantasiafanit puhuvat lämpimästi. Se on täynnä taikuutta, seikkailua, kohtalon voimakkuutta ja hahmoja, joihin kiintyy heti. Ensimmäinen kirja alkoi hieman hitaasti, mutta sittenkun se pääsi vauhtiin, en malttanut laskea kirjaa alas!
Mistä Belgarionin taru oikein kertoo?
Klassinen fantasiasarja täynnä seikkailua ja kohtalon säikeitä
Tarina alkaa Kiven vartija -kirjassa, jossa tapaamme Garionin – tavallisen maalaispojan, joka on kasvanut pienellä maatilalla isoäitinsä hoivissa. Hän viettää huoletonta lapsuutta, tietämättä mitään suurista kuninkaista, sodista tai maailman taikuudesta. Mutta kuten klassisessa fantasiassa usein tapahtuu, menneisyyden varjot alkavat vähitellen kurkottaa häntä kohti, ja pian Garion huomaa olevansa osa jotakin paljon suurempaa kuin osasi kuvitella.
Tarina kietoutuu vanhojen ennustusten, taikuuden ja valtakuntien välisiin jännitteisiin. Salaperäiset hahmot, joilla kaikilla tuntuu olevan menneisyyksiä täynnä salaisuuksia, ilmestyvät Garionin elämään – ja hän joutuu matkalle, joka muuttaa kaiken. Tien päällä Garion tutustuu erilaisiin kansoihin ja kulttuureihin, mutta ennen kaikkea hän oppii, että maailmassa on paljon enemmän kuin se, mitä silmällä näkee.
Miksi Belgarionin taru kannattaa lukea?
Klassinen hyvän ja pahan taistelu – Jos pidät eeppisestä fantasian tunnelmasta, jossa legendat, profetiat ja suuret voimat ottavat yhteen, tämä sarja on iso suositus!
Rikas maailma ja historia – Eddings on luonut yksityiskohtaisen maailman, jossa jokaisella kansalla, kaupungilla ja jumalalla on oma historiansa. Maailma tuntuu elävältä ja aidolta, mikä tekee lukukokemuksesta vielä syvemmän.
Kevyttä ja viihdyttävää fantasiaa – Vaikka kyseessä on eeppinen tarina, Eddingsin kirjoitustyyli on sujuva ja helppolukuinen. Tekstissä on mukana myös paljon huumoria, mikä tekee lukemisesta kevyttä ja nautinnollista mutta tarina ei silti ole heppoinen tai tee millään tavalla hahmoista persoonattomia.
Ensivaikutelmani sarjasta
Sarjan parissa viihtyy hyvin! Rakastan sitä, että tämä on sitä perinteistä kunnon fantasiaa, hyvän ja pahan taistelua, syvällistä pohditaan, hauskaa huumoria ja hahmoja joihin kiintyy.
Oletko itse lukenut Belgarionin tarua tai muita David Eddingsin kirjoja? Mitä pidit niistä? Kommentoi ihmeessä, jos tämä sarja on sinulle tuttu, tai jos aiot ehkä joskus tarttua siihen! 😊
Siskoni vertasi tätä hieman Taru sormusten herrasta -sarjaan, ja ymmärrän miksi! Molemmissa on vahva seikkailun tuntu, klassinen hyvän ja pahan vastakkainasettelu sekä rikas fantasiamaailma täynnä kiehtovia hahmoja. Vaikka Eddingsin tyyli on kevyempi ja humoristisempi kuin Tolkienin, voi tässäkin tarinassa aistia eeppisen mittakaavan ja tuntea, kuinka pienestä hahmosta kasvaa jotain suurempaa. Siskoni myös kovasti toivoi, että tästä tehtäisiin sarja tai elokuva.
"Kaikki tiet johtavat lopulta kotiin"- Belgarath the Sorcerer.
En ole ikinä kuullutkaan tällaisesta sarjasta tai kirjailijasta. Taru sormusten herrasta on tosin tuttu! Tämän vuoden lukutavoitteenani oli vähintäänkin aloittaa jokin uusi kirjasarja, laitetaan tämä muistiin! :)
ReplyDeleteEn mäkään ollut koskaan kuullut tästä, mut mun siskon kirjahylly on sellanen aarreaitta et sieltä löytyy kaikkee kivaa! 😻
Delete